Teinpäs tälläisen uutuuttaan kiiltävän blogin. Tämän tarkoitus on toimia minun matkapäiväkirjanani, sillä pääsin osalliseksi nuorisovaihtoa, johon kuuluu olennaisesti myös raportointia, ja blogin pitäminen pitkästä aikaa on mielestäni kiva idea. No, ainakin jos teknologia suostuu sopuisaan yhteistyöhön. 

Olen lempinimeltäni Jaava ja hain tähän matkaan mukaan ennen valmistumistani ympäristönhoitajan ammattiin. Töitä yritin etsiä, mutta kun mistään ei löytynyt, sain kuulla olevani mukana tässä vaihto-ohjelmassa, ja nyt innosta pihisten istun lentokentällä odottamassa lentoa kohdemaahani. Mukanani roikkuu komea Cyrus-nukke.

Ai minne olen menossa? Well lad or lass, me going to Ireland! 

Niin, matka alkoi jo eilen illalla. Yövyin Helsingissä, siirryin aamulla lentokentälle, lensin Tukholmaan. Lento meni yllättävän hyvin,  mitä nyt hieman luulin kuolevani, sellaista se on kun kammoaa lentokoneita. Mutta en kuitenkaan kuollut, joten toivottavasti Dublinin lento sujuu yhtä turvallisesti. Pieni matkatoverini Cyrus piti kädestäni kiinni ja rauhoitti jäntevällä läsnäolollaan. 

Opin tänään myös sellaisen melko itsestäänselvän asian, että androidiin ei kannata turvautua. Ei, jos haluaa nähdä vanhoja sähköposteja. Yritin nimittäin aukaista sähköpostini ja tarkistaa isäntäperheeni osoitteen, mutta se ei käynyt mitenkään Samsungille. Muistakaa siis lapset kirjoittaa aina tärkeät osoitteet ylös paperille, tai voitte löytää itsenne kipittämästä ympäri teille tuntematonta paikkaa tietokoneen perässä. Sitä ei löytynyt, mutta onneksi nuorisovaihto otti osoitteen selville puolestani. Kiitos vielä siitä!

Näin ajankuluksi voisin kertoa hieman enemmän matkatoveristani. Eikö niin, Cy? Hän on minun ystäväni luoma hahmo, tulevaisuuden Dublinissa asustava eko-anarkisti Cyrus työskentelee vartijana, ja vaikka miehellä on taipumusta mellakointiin, hän on silti lain silmissä puhdas pulmunen. Ovela kaveri, yllättävän äkkipikainen mutta hyväsydäminen. Olen hyvin pahoillani arvon leidit, mutta tämä herra on miehiin päin. Ja varattu. Eikä noin periaatteessa vielä edes syntynyt.

Cyrus ja minä odotamme "kärsivällisesti" lentoa, joka lähtee alle kahden tunnin päästä. Huu! Höö.

Nähdään, Jaava et Cyrus

 

 

 

20150913_080531.jpg