Yooooho.

Viimeisistä päivityksistä on taas kulunut muksasti aikaa. Ajattelin hieman korjata tilannetta, ja julkaista oikein tehopläjäyksen tietoa. Jatketaan siitä mihin jäin, eli viikko #1 ja perjantai. Nauttikee tai elkee.

Perjantaina otin uutuuttaan kiiltävän bussikortin esiin, wau, ja suuntasin töistä kohti Dublinin keskustan viikonloppua. Kaupungissa oli juuri tällöin vaikka mitä kultturellia tapitettavaa, kun Culture Night sai ilmaa siipiensä alle. Sovimme muutaman muun vaihtoon osallistuneen suomalaisen kanssa tapaavamme ydinkeskustan Spiralilla, ja olin ensimmäisenä paikalla ihastelemassa suuren suurta rumpua, jota kaupunkilaiset soittivat niin tarmokkaasti, että se jylinä kuului muutaman korttelin päähän. Minä tungin tietysti mukaan soittamaan drunken sailoria, paukutin sellaisia sävelmiä että orankilauma olisi varmasti kateellinen. Se oli kiwaa ja haluan tehdä sen uudestaan... VIELÄ isommalla rummulla!

Kun kaikki olivat paikalla, nokkamme osoittivat Windmill Recording Studiota kohti, tuota maailmankuulua levytysstudiota, jossa niin U2 kuin Lady Gaga ja monet muut poppimasiinat ja rokkikirahvit ovat varmistaneet itsensä osaksi musiikin historiaa. Vierailu oli taianomainen, tuo ilta oli ainoa koko universumissa, kun yleisöllä oli pääsy studioon ja minulla taisi olla hieman tippa linssissä paluumatkalla, tajutessani ihan aikuisten oikeasti, että missä tuli käytyä. Hieno paikka, siitä jäi ihan mahtavat muistot. Käväisimme myös läheisessä tiedegalleriassa, mutta se oli hieman sekavan oloinen paikka, ja olisin tarvinnut freesimmän olon jotta olisin saanut siitä jotain irti. Pian istuimme nuorten kanssa pubissa yksillä. Cyrus oli oikein tyytyväinen päivän päätökseen, eikä guinness maistunut yhtään huonolta minunkaan mielestä. Olin unohtaa kamerani pubin penkille, ja juoksin tuli takamuksessa ja korvat punaisina Temple Barin turistirysän lävitse, ja huokaisin helpotuksesta kun paikalle ei ollut sattunut pitkäkyntisiä, varsinkin kun yhden nuoren kännykkä oli joutunut aiemmin päivällä voron kynsiin.

Lauantaina suunnittelin lähteväni Blue Fire -kaupunkifestareille, mutta kun tajusin hukanneeni bussikortin edellisen illan hulinoissa, ja päivä kului sitä etsien. Näin unta siitä kortista, ja siinä unessa otin sen maton sisältä aivan kuin se olisi normaalisti jokin yleinen korttitasku. Heräsin ja tiesin katsoa uudelleen laukkuni sisältä - ja siellä se olikin! Minun laukussani, kaiken sen villakoirien kierittelyn jälkeen! Kortti oli fuusioitunut yhteen samansävyisen muovipussin laskoksen kanssa, ja en ollut tajunnut avata muovipussia kunnolla. Se tunne, kun nostin kortin kätköstä oli aivan mahtava. <3
Sunnuntaina otin iisisti ja vilkuilin töllöstä jo kauan hypetettyä rugbypeliä, jossa Irlantilaiset Dubsit pelasivat Kanadaa vastaan. Dubsit voittivat, ja tietenkin hurrasimme Cyruksen kanssa. Cyrus rentoutui matsin jälkeen kuin mies. 

Maanantaina sain hoitaa myös lintujen (jee), maaoravien (apua) ja chinchillojen (menetin juuri youneni) hoitsuamisen. Työpaikalla olevat ihmiset olivat muutenkin kiinnostuneempia minusta ja taustoistani. Mukava huomata, että saan enemmän vastuuta, oikein ylennyksen ja olantaputuksia. Olen otettu. Ne mangustit voisi silti viedä takaisin Afrikkaan. ;)   Tiistaina menin tutkimaan Dublinin keskustaa tarkemmin, ja kuin huomaamatta olin kävellyt Nassau Streetille, sille kadulle jossa tarinan mukaan Cy tulevaisuudessa asuu. Hänen kopperoaan (kerrostaloasuntoa) ei vielä ole rakennettu, mutta eipä hätää veikkonen, onhan tässä monta kymmentä vuotta aikaa. Juu, ja Trinityn yliopistolla oli jokin tapahtuma, jossa opiskelijat esittelivät erilaisia yliopistoseuroja, ja porukkaa oli pakkautunut collegen sisäpihalle aivan tolkuttomasti. Kävimme upeassa Oscar Wilden puistossa, ja Cy oli mielessään kuin toisen homoseksuaalin kirjoittamat mietteet kuvastivat myös nukkeanarkistin elämää, puistossa tapasin kivan paikallisen miehen, joka pyysi kauniisti lupaa ottaa minusta kuvia, luin Cyruksen kanssa karttaa nurmikolla enka edes vaivautunut vilkaisemaan kameraan, ja mies naytti oikein tyytyvaiselta. Paluumatkalla, ihaillessani futuristista siltaa, kaksi puolalaista miestä pysäyttivät minut, ja pyysivät myös että saisivat ottaa kuvia. Olin niin innoissani edellisen kohtaamisen vaivattomuudesta, että en ensin huomannut puolalaisista huokuvaa epäasiallisuutta. Onneksi he eivät uskaltaneet uhitella sen enempää, mita nyt vaativat minua ''aamupalalle'' koska ''he eivat ole homoseksuaaleja'' (??), mutta harmittaa silti, en voi tietää mihin tarkoitukseen nekin kuvat menevät... Ja Cy tippui laukustani kun kipitin puolalaisia karkuun, hän olisi selvästi halunnut hieman painia mokomien kanssa. Heh, hullun irlantilaisen veri alkaa viimein näkyä matkatoverissani. Keskiviikkona käväisin Dublinin satamassa ihastelemassa vanhaa purjelaivaa ja kiersin enemmän kaupungin eteläistä puolta, sillä sitä en ole vielä tutkinut niin tarkkaan. Olisin halunnut vierailla uudestaan Windmill Lanen seudulla, siellä oli komeita ihmisajan loppumiseen viittaavia, sellaiseen tunnelmaan sopivia hylättyjä taloja, joita tekisi mieli kuvata tarkemmin ja vaikka tallentaa mieleen cosplayta ajatellen. Ehkä löydän sen paikan taas kolmannella yrittämällä... kuitenkin, lähdin kotiin pikavuorolla joka ajaa Portmarnockin kautta kylääni. Bussin toisen kerroksen ikkunasta avautui komeat maisemat, ja tietenkin olin heti seuraavana päivänä töiden jälkeen käyskentelemässä karuilla kallioilla. Kävelin Portmarnockista kotiin rantaa pitkin, reitti oli n. viiden kilometrin pituinen, ihan sopiva iltalenkiksi. Cyruksen mielestä kävelin tuskallisen hitaasti ihaillessani merenrantaa, tuo kuntosalin kantajäsen olisi tietenkin ottanut kilometreista enemmän irti.    Illalla Emännän kotia maalannut tuttava ehdotti, että lähtisin hänen kanssaan Irlannin pohjoiseen nurkkaan viikonlopuksi, hän halusi tavata serkkunsa joka omistaa surffausyrityksen, ja perjantaina olin jo matkalla kohti Bundoranin surffirantoja. Maalari esitteli paljon mukavia sukulaisiaan ja ystäviään, ja vietimme melko hauskan illan turisten. Yövyin hostellissa, ja jaoin huoneeni yhden naispuolisen opiskelijan kanssa. Menimme Maalarin ja huonetoverini kanssa viimein surffaamaan, ja meitä opasti hengenpelastaja, hän teki työnsä hyvin, sillä tajusin surffilaudan hallinnan idean yllättävän pian. Sitten vain veteen. Atlantiksen vesi oli yllättävän lämmintä märkäpuku päällä, ja se lohdutti minua hieman, kun jouduin kaksimetristen aaltojen kanssa kosketuksiin. Yksi aalto siemaisi minut suuhuni, ja olin varma että en enään näkisi päivänvaloa, kun olin yllättäen pinnalla. Se tunne, kun hyppäsin laudalle ensimmäisen kerran ja aalto kuljetti sitä kuin kiskot luotijunaa. Se tunne. Se oli sairaalloisen eeppistä. Ja hullua. Jouduin myös toiseen vaaratilanteeseen odottaessani sopivaa aaltoa, kun yksi kokeneempi surffaaja oli tulossa minua päin eikä huomannut minua tai lautaani. Syöksyin veteen paniikin poikainen rinnassani, ja sain siitä hyvästä oman lautani leukaani. Se teki kipeää, mutta onneksi pääsin pinnalle helposti ja suuni sisäpintaan tuli vain pienoinen naarmu. Aikani temppuiltua onnistuin kuitenkin seisomaan hetken ajan laudalla, jota kuohuva aalto liu'utti. Olin kuin voinokare teflonpannulla, sillä tuo lyhyt onni loppui räikeään horjahdukseen, ja taas nielin suolaista vettä kuin hukkuva.  Maalari lähti hieman surffitunnin jälkeen (onneksi, hänen seuransa tuntui tässä vaiheessa jo liian tuttavalliselta...). Menin tutustumaan kylään ja sitä ympäröivään maaseutuun omin nokkineni, ja törmäsin kauniiden maisemien lisäksi myös huonoon eläintenpitoon...  Sunnuntaina, täytettyäni ensin hostellin keittiön palaneen toastin käryllä ja syötyäni tarpeeksi naminaminameja villikarhunvatukoita, menin rannalle ratsastamaan kauniilla, menohaluisella Rayon -tammalla. Rayon oli sitä mieltä, että jokainen alamäki tulisi laukata. Hänessä oli paljon pitelemistä, mutta pysyin silti mallikkaasti tulisen tamman puikoissa. Rayon päästeli kiitolaukkaa rantaviivaa pitkin, ja minä olin pakahtua, se tuntui niin maagiselta. Olin kuin kentauri. Olin taivaassa. Olin onnellinen. En olisi halunnut hyvästellä tuota pientä villipollea, mutta hevosen kuljettaminen Dubliniin bussilla ei tuntunut mitenkään parhaalta idealta.   Pahoitteluni, en onnistunut kääntämään kuvia, laitan niitä lisää sitten kun kamerani on taas elpynyt... - Hilpein terveisin, Jaava et entistä hilpeämpi Cyrus